Historiikki
Lapin metsänhoitajat r.y. täytti 90 vuotta keväällä 2017. Yhdistys perustettiin Perä-Pohjolan metsänhoitajayhdistyksen nimellä 26.3.1927 Suomen neljänneksi vanhimpana alueellisena metsänhoitajayhdistyksenä. Suomen vanhin alueellinen metsänhoitajayhdistys, Keski-Suomen Metsänhoitajat ry, perustettiin jo marraskuussa 1925. Kaikkein vanhin metsänhoitajayhdistys on Teollisuuden Metsänhoitajat (1911). Suomen Metsänhoitajaliittoa oli perustamassa kuusi metsänhoitajayhdistystä huhtikuussa 1927. Yksi mukana olleista yhdistyksistä oli Perä-Pohjolan metsänhoitajayhdistys.
Yhdistyksen perustamistilaisuudessa Rovaniemellä olivat läsnä metsänhoitajat A. L. Castrén, K. W. Hirvisalo, Martta Hyttinen, K. Kettunen, A. Kohlström, V. V. Laitinen, K. Lehtiö, A. Manner, V. Nevanlinna, T. Ollikainen, A. E. Sammallahti, E. L. Snellman, E. Stjernvall, N. Toivonen ja E. Valtonen. Lukija huomaa, kuinka varhemmassa historiikissa vain metsänhoitaja Hyttisen etunimi on kirjoitettu kokonaan.
Perustamiskokous pidettiin paikkakunnan suosituimmassa kahvilassa Torkkolat & Savukoski, joka hyvän kahvin ja leivosten sekä kaikenlaisten virvokkeiden ja hedelmien lisäksi mainosti tarjoavansa hauskaa radio-ohjelmaa. – Ylehän oli aloittanut toimintansa edellisenä vuonna. Sen sijaan ULA tuli Lappiin vasta 1960-luvulla!
Toisin kuin metsäteknikko- ja insinööripuolella meillä ei alkuperäisestä Perä-Pohjolan metsänhoitajayhdistys -nimestä huolimatta ole Lapissa ollut kahta alueellista yhdistystä vaan yhdistyksemme nykyiseen nimeen päädyttiin vuonna 1955 ja käyttöön se otettiin vuoden 1956 alusta. Tosin länsikairassa oli kyllä paikallisten metsänhoitajien alajaos.
Yhdistyksen alkuperäinen tarkoitus oli Lapissa toimivien metsänhoitajien ammattisivistyksen kohottaminen, taloudellisen aseman turvaaminen ja hyvän toveruuden ylläpitäminen.
Aika muuttuu, niin muuttuvat yhdistysten tarkoitukset siinä ympärillä. Nykyisinkin edistetään ammattitaitoa, mutta myös puolustetaan metsätaloutta, siinä sivussa hoituu luonnollisesti myös metsäympäristön hoito.
Enää ei ole metsänhoitajien rouvia, eikä monia muitakaan hyviä asioita. Kuten vaikkapa Nuoria metsänhoitajia, jotka vartuttuaan sulautuivat vanhoihin metsänhoitajiin (1951–1966).
Toimintaa on ollut monenmoista. Yksi selkeä piirre oli, että juhlittiin ainakin kaksi kertaa vuodessa. Juhlat olivat nimittäin monille etäällä toimiville metsänhoitajille ainoa henkireikä tavata ammattiveljiään. Ne olivat aina arvokkaita, ja niissä oli usein matkassa myös ruotsalaisia kollegoja vaimoineen.
Jäseniä ei voi moittia ideoiden puutteesta. Monet suunnitelmista ovat toteutuneet, mutta paljon on jäänyt toteuttamatta. Toteutumattomista suunnitelmista mainittakoon esimerkiksi seuraavat (T.T. Korpivaara, 50-vuotisjuhlahistoriikki, sivut 28–29):
Vuonna 1933 metsänhoitaja V. Laukkanen esitti, että Perä-Pohjolan Metsänhoitajayhdistys ottaisi huolekseen Sinetässä olevan vanhan vesisahan (perustettu v. 1780) hankkimisen yhdistyksen haltuun säilytettäväksi museosahana ja ehdotti, että yhdistys valitsisi toimikunnan sahan ostamista harkitsemaan sekä laatimaan ehdotuksen sen huoltamiseksi. Esitys hyväksyttiin yksimieleisesti ja valittiin tähän toimikuntaan metsänhoitajat Laukkanen, Hirvisalo ja Sundqvist. Ajatus ei toteutunut.
V. 1936 tehtiin esitys metsänhoitajien laulukirjaksi: isänmaalliset, kansanlaulut, sitsilaulut. Kerättiin 05 laulua. Ei toteutunut.
V. 1947 suunniteltiin karhunpyyntiä.
V. 1948 johtokunta päätti hankkia majatontin Kilpisjärveltä. Vuoden 1948 syyskokouksessa todettiin, että on käyttöoikeus Metsäntutkimuslaitoksen majoihin Kilpis- ja Pallasjärvellä maksamalla siivousraha majan vartijoille. Tontti jäi hankkimatta.
V. 1952 suunniteltiin Uuravaaran pirtin hankkimista yhdistykselle.
V. 1959 suunniteltiin majaa Laanilaan, josta metsänhoitaja V. Sandström tarjosi tonttia. Tämä jäi suunnitteluasteelle.
V. 1967 päätettiin rakentaa venevaja Inganniemeen (missä Lapin metsänhoitajilla on maja edelleen, suom. huom.). Syksyllä 1967 päätettiin hankkia halkokatokset sekä Pallasjärven (Inganniemi) että Pyhäjärven kämpille. Tämän sijaan Veitsiluoto Osakeyhtiö teetti halkovajan Inganniemeen.
On niitä hyviä asioita jäänyt toteutumatta uudempinakin aikoina. Yksi harmillisimmista oli erinomaisen upean Ranskan matkan toukokuulta 2017 peruuntuminen.Mutta ei se mitään, jos jotain jää toteutumatta. Pahempaa on se, jos koko yhdistystoiminta lakkaa. Vaan nytpä toiminta on 2010-luvun loppupuoliskolla lähtenyt uuteen vahvaan nousuun!
Metsänhoitajayhdistyksemme yksi suurimmista voimanponnistuksista on ollut syksyllä 1954 järjestetyt neuvottelu- ja retkeilypäivät Rovaniemellä Lapin metsäkysymysten merkeissä. Seminaarissa oli puhujana mm. pääministeri Kekkonen. Päätilaisuuteen osallistui noin 400 henkilöä, 2-päiväiseen retkeilyyn vähemmän. Puheista ja retkeilyistä tehtiin kirja ’Lapin metsien mahdollisuudet’.
Arvatenkin neuvottelu- ja retkeilypäivät olivat kimmoke aloittaa 1950-luvun lopulla vuosittain toistuvat Lapin metsätalouspäivät, joita nykyisin järjestävät yhdessä Lapin metsänhoitajat ja Metsäalan asiantuntijat Meto Lappi. Nämä ovat varsin merkittäviä tilaisuuksia monessakin mielessä. Osallistujia on viime vuosina ollut 400:n ja 500:n välillä. Ammatillista tietoa on jaettu merkittävästi. Metsätalouspäivät ovat tärkeitä myös siksi, että Lapin metsätalouspäivien tuotto muodostaa huomattavan osan Lapin metsänhoitajien tuloista. Siksipä näistäkään 90-vuotisjuhlista ei tarvinnut periä osallistumismaksua. – Ensimmäiset metsäteknisten ja metsänhoitajien yhdessä järjestämät Lapin metsätalouspäivät pidettiin tammikuussa 1992. Vuoden 2018 päivät ovat järjestyksessään 60.
Toinen merkittävä ja mainitsemisen arvoinen tapaus on Lapin retkeilyn järjestäminen maailman metsänhoitajien (IUSF) kongressin yhteydessä kesällä 1974. Tähän retkeilyyn osallistui 55 retkeläistä 16 maasta.
Rahanhankinnasta mainittakoon Lapin metsänhoitajien osallistuminen Porttikosken tukkilaiskisojen järjestelyihin, sillä näillä tuotoilla saatiin tilinpäätös positiiviseksi.
Yksi, mikä on viime vuosikymmeninä pysynyt ohjelmassa vuodesta toiseen, on ollut Lapin metsänhoitajien hiihtoretki, oli yhdistys muuten ollut aktiivinen tai ei. Hiihtoretkeily alkoi jo 1960-luvun lopulla ja on jatkunut nykypäivään. Onpa hiihtoretki ollut joskus vuoden ainoa tapahtuma – metsätalouspäivien ohella.
Vaikka välillä toiminta on ollut toiminnan rajamailla, aina sieltä on noustu. Nyt jäseniä on runsas 80, kun enimmillään niitä oli 165 henkilöä vuonna 1964.
Jäsentemme joukossa on ollut monia kuuluisuuksia. Siteeraan tähän yhtä, nimittäin A. E. Järvistä, joka kirjoitti yhdistyksen 20-vuotisjuhlaan runon Metsien kulta (50-vuotisjuhlahistoriikki, sivu 5):
Pohjolan kaira on laaja,
Pohjolan vittikko taaja,
ja karu on Pohjolan aapa.
Mutta taivas on korkea täällä,
kauniit on roihut päittemme päällä,
raikas on tuulien juoma,
tervaksentuoksuinen
Pohjolan jänkä ja uoma.
Armas myös Pohjolan multa
ja kallein sen metsien vihreä kulta.
Sitä me vaalimme uhkuvin povin,
perkaamme kourin känsäisin, kovin.
Metsä on nostava maamme,
metsistä voimaa saamme –
Metsien kulta vie voittoon.
Hyvä on metsien hoivassa olla,
tuulien tuttuna viivähtää,
havujen tuoksua hengittää,
ja kerran uupua pitkään uneen
honkien tuttuun soittoon.
Lopuksi on ehkä syytä perustella, miksi tämän 90-vuotisjuhlan tervetulomaljana ei ollut tavanomainen samppanja tai kuohuviini. Sotien jälkeen yhdistyksen kokouksissa ruokapuoli oli hieman lapsipuolen asemassa, syystäkin. Mutta, kun viinaa oli saatavilla, sitä oli sitten illan ohjelmassa tuon tuostakin. Ja pääosin se oli jaloviinaa!
Tänä iltana toteutamme em. perinnettä. Siis, eiköhän oteta malja – ei kun ryyppy – kiitoksin yhdistyksen toimihenkilöille 90 vuoden ajalta!
Risto Jalkanen