Lapin Metsänhoitajat järjesti koulutusretkeilynsä tällä kertaa Sallan pohjoisosiin ja Savukoskelle syyskuussa 2020. Keskeisin innoite kolmipäiväiseen retkeilyyn oli se, että Tuntsan suuresta metsäpalosta oli kulunut 60 vuotta. Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on ollut paljon esille se, että Tuntsa olisi uudistunut huonosti ja että metsätalous olisi jopa pahoin epäonnistunut alueen metsittämisessä. Onko näin? – Siinäpä hyvä syy lähteä tutustumaan alueeseen omin silmin.
Portti
Kahden ensimmäisen retkeilypäivän aikana olimme Sallan yhteismetsän vieraina, josta aivan mahtava kiitos yhteismetsälle ja sen erinomaisille asiantuntijoille, toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilälle ja suunnittelija Antti Lumijärvelle.
Aluksi suuntasimme Sallan eteläosiin yhteismetsän Portin palstalle, jossa perehdyimme tuoreisiin männynversosurmatuhoihin. Lisäksi pohdimme aikanaan riittävän harvaksi hoidetun taimikon kohdalla, voitaisiinko metsikön kiertoaika hoitaa yhdellä varsinaisella harvennuksella. Tällöin ainoa harvennus kohdistuisi suurempiläpimittaisiin puihin.
Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan museota ei kannata kenenkään ohittaa: museovierailu oli todella informatiivinen ja johdatti monenlaiseen pohdiskeluun. Onpa erinomainen opas tuo Jarkko Sipola!
Naruska
Sallan yhteismetsän pohjoisella Naruskan palstalla perehdyimme aluksi 1980-luvun lopun Sallan metsätuhoista kuuluisimman kohteen Rikkilehdon nykytilaan Risto Jalkasen opastuksella. Tämä tuolloin ’täystuhometsäksi’ kutsuttu metsikkö oli edelleen vihreä. Männynversosurmasta muistuttivat lähinnä maahan kaatuneet nuoret männyt. Kuolan saasteista ei ollut merkkejä silloin, saati nyt. Siis paljon porua tyhjästä.
Kun alikasvos saadaan uudistuskypsyyttä lähentelevän metsän alle, ekstensiivinen metsänuudistaminen voi parhaimmillaan olla hyvin edullista ja jouduttaa uudistumista esimerkiksi metsänhoidollisesti vaikeilla alueilla. Perehdyimme näihin kysymyksiin Metlan perustaman laajan väljennyshakkuukoesarjan kohteella Sallan yhteismetsän Muotkaselässä Pasi Raution opastuksella. Kokeet osoittavat, että alikasvos syntyy ennen päätehakkuuta kohtuullisessa ajassa.
Koivuselässä Pasi valaisi maajäkälien peittävyyden ja määrän riippuvuutta poron laidunnuksesta ja metsien kehitysluokasta. Retkeilykohde sijaitsi rajavyöhykkeellä lähellä valtakunnanrajaa, missä rajan lähellä kulkeva poroaita jakaa metsätalouden piirissä olevan alueen laidunnettuun ja laiduntamattomaan osaan. Kehitysluokalla oli hyvin vähäinen merkitys jäkälän määrään tai peittävyyteen. Sen sijaan laidunnetuilla alueilla oli jäkälää vain noin kymmenes osa laiduntamattoman alueen määrään verrattuna kehitysluokasta riippumatta.
Tuntsa
Koko retkeilyn odotetuin ja keskeisin asia oli perehtyä Tuntsan metsäpaloalueen historiaan ja nykytilaan. Erinomaisena oppaana meillä oli tiimiesimies Jari Kantia Metsähallituksesta. Kävimme lukuisissa erilaisissa kohteissa niin korkeilla kuin alavillakin mailla.
Sallan pohjoisimmassa osassa, Tuntsalla oli laaja metsäpalo kesällä 1960. Palo alkoi Neuvostoliitosta, missä maastoa paloi runsas 100 000 ha. Suomen puolella paloala, liki 20 000 ha, ulottui puustoisilta mailta tunturilakiin. Maa paloi paikoin kahdesti. Kemi-yhtiö toteutti paloalueella Länsi-Euroopan suurimman hakkuun, ns. nokisavotan vuosina 1960–1965. Tällöin hakattiin myös palamattomia, metsien uudistumista ajatellen tärkeitä välialueita.
Hämmästyttävää oli se, kuinka puustoisia ja sulkeutuneita alueen metsät olivat nyt, vain 60 vuotta metsäpalosta. Ihmettelyyn oli aihetta, sillä Tuntsa sijaitsee keskimäärin korkealla, missä puuston pitäisi tunnetusti kasvaa hitaasti ja siten kiertoajan olla pitkä, jopa 200 vuotta. Mutta ei.
Ainoa aukea alue pitkällä Tuntsan metsäautotiereissulla oli ns. Lentokentän alue, joka lienee jäänyt puuttomaksi perusteellisen nilelle palamisen takia. Metsä oli viljelyn kautta kehittynyt jopa paloalueen etelärajalla sijaitsevassa Saihoselässä, missä maasto kohoaa 390 metriin. Sata metriä alempana Vierlauttamuristassa Metsähallitus oli jo harventanut 60-vuotiaan viljelymännikön, ja jäävä mänty oli tukkipuuta. Parhaisiin kasvuihin ja ikään nähden pisimpiin puihin, jo laajalti harvennettuihin metsiin tutustuimme Papulammen ympäristössä rajavyöhykkeellä.
Tuntsalla emme juurikaan havainneet poroja, mikä sekin vahvistaa näkemystä hyvin onnistuneesta uudistumisesta. Paloalueen uudistuminen olisi ollut nykyistäkin nopeampaa, jos koivu olisi päässyt kehittymään alueelle niin kuin pioneeripuulle sopii heti metsäpalon jälkeen. Samalla kuusi olisi päässyt leviämään paremmin, varsinkin, jos palamattomat kuusialueet olisivat säästyneet hakkuilta.
Tuntsa-päivän lounaspaikkana Piimäkurun laavu oli erinomainen
Aitatsivaara
Paloalueen eteläpuolella Jari Kantia esitteli meille auratun alueen viljellyn taimikon hoitoa 290 metrin korkeudella Kuusiseljänvaarassa. Taimikonhoitokeskustelussa nousi esille mm. vähäinen havupuun ja runsas hieskoivun määrä taloudellisessa mielessä.
Uudistamiseen ja uudistumiseen pienaukoissa perehdyimme Rantimmaisen Aitatsivaaran rinteillä. Tämän Naruskan puolella sijaitsevan vaaran hakkuista on aikain saatossa kynäilty, ja uudistamista on vastustettu. Runsaampi määrä hieman vahvempia taimia ei ollenkaan haittaisi uudistumista tällä sienitautien ja lumituhojen ihannealueella.
Kaakkurivaarat
Kolmannen retkeilypäivän aamupäivällä perehdyimme Sallan pohjoisosaan ja Savukosken rajaan sijoittuvaan Värriön yhteismetsään mm. Lampi-Kaakkurivaarassa. Yhteismetsän puheenjohtaja Raimo Harju ja Sallan Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Hänninen pitivät meille erinomaisen katsauksen uusimmista käänteistä Greenpeacen pysäyttämien hakkuiden suhteen. Puhumalla vastoin parempaa totuutta Greenpeace näyttää saavan suuret metsäyhtiöt tyhmyyttään pysymään loitolla yhteismetsien uudistuskypsistä metsistä.
Lapissa on paljon alueita ja kohteita, joissa metsä on joko selkeästi luontaisesti kaksijaksoinen tai erirakenteinen. Värriön yhteismetsän Muotkaselässä keskustelimme toteutetun erirakenteisen metsän hakkuiden onnistumisesta ja tulevasta kehittämisestä.
Kairi
Nummettuminen eli kanervoituminen on merkittävä, kymmenien tuhansien hehtaarien mäntymaiden uudistamisongelma niin itäisessä ja läntisessä Keski-Lapissa kuin Norrbottenin pohjoisosissa. Kanerva runsastuu hyvin nopeasti valon lisäännyttyä peittäen uudistusalan lähes kokonaan. Vaikka kanerva antaa hyvän suojan taimen syntyä ja kehittyä alkuvaiheessa, taimet kuolevat saavuttamatta hankirajaa. Pahimmillaan kasvatuskelpoisiksi tulkittavia taimia voi siemenpuualalla olla vain kymmeniä, vaikka uudistushakkuusta on kulunut 50 vuotta.
Tuntsa-päivän lounaspaikkana Piimäkurun laavu oli erinomainen
Metsäntutkimuslaitos perusti aikanaan laajan kanervoitumisalueiden uudistamista tutkivan koesarjan. Kairijokivarressa on paljon nummettuvia alueita. Siksi monet kokeista sijaitsevat Kairin kairassa Savukoskella. Pasi Rautio esitteli koesarjan tuloksia Taplama-auvakossa. Savukosken lyhyen kesän olosuhteissakin tukkimiehentäi aiheuttaa merkittäviä tuhoja istutustaimille kulotuksen jälkeen. Hämmästyttävää oli rauduskoivun taimien runsaus aidattujen ruutujen sisäpuolella.
Risto Jalkanen
Comments